Nimi: 3 kertaa kun Matsuda suututti L:n
Kirjoittaja: Ryuuzaki-san
Oikolukija: -
Aihe: Death Note
Tyylilaji: Slash
Ikäraja: PG 13
Paritukset: Matsuda x L
Mainoslause:
A/N: Tästä ei tullut oikeasti hyvä ja teksti tökkii ;__; mutta siis piti västä jtn ku osallistuin haasteeseen... tähän paritukseen ei ole varsinaista tunnesidettä ja en ole slash/yaoi/shounen - ai parittaja mutta kun tää menee slash 10 haasteeseen.
Päähahmot: Matsuda ja L
Vastuuvapautus: En omista mitään minkä tunnistat Death Notesta…

1. kerta; kun Matsuda kumosi L:n sokeritornin

”Äääh… Näitä papereita on aivan liikaa!” Matsuda Touta valitti astuessaan hotellihuoneen eteiseen samalla kun sulki oven perässään. ”Matsuda…” tuttu ääni kiiri eteiseen jossa Matsuda oli. ”Me riskeeraamme henkemme tämän tutkimuksen vuoksi ja sinä huolehdit papereista?”
Pieni irvistys hiipi Matsudan komeille kasvoille kun tämä asteli olohuoneeseen ja katseli toista miestä, joka istui tuolillaan jalat ylhäällä, eteenpäin kumartuneena. Tämä kokosi keskittyneenä korkeaa tornia palasokereista. Miehen jalkoja eivät peittäneet sukat ja tämä oli pukeutunut valkoiseen pitkähihaiseen paitaan sekä haalistuneisiin farkkuihin. Tämän korpinmustat hiukset olivat tyylikkäästi sotkussa, hänen mustan harmahtavat silmänsä olivat suuret sekä pyöreähköt ja niitä alusti sen verran suurehkot sekä tummat silmänaluset että ne saivat miehen näyttämään siltä kuin tämä ei olisi nukkunut ikuisuuksiin. Tuo mies oli varmasti kummallisin, mutta myös nerokkain ihminen jonka Matsuda oli koskaan tavannut. Kyseinen mieshän oli L, maailman paras etsivä joka oli ratkaissut tähän asti kaikki mystiset tapaukset joita muut eivät olleet kyenneet ratkomaan. Tutkintayksikkö, johon Matsudakin kuului, kutsuivat L:ää kuitenkin Ryuuzakiksi. Tutkintayksikön lisäksi kukaan ei tiennyt miltä L näytti tai kuka hän oli, joten Ryuuzaki oli peitenimi, jottei L:n henkilöllisyys paljastuisi. Matsuda hymyili pehmeästi katsellessaan toista. Tämän silmistä paistoi ihailu, eikä vain pelkästään siksi että hän arvosti L:ää yli kaiken. Mutta Matsudan mielestä L oli suloinen erikoisine tapoineen. Nytkin tämä oli hellyttävä näky sokeritorninsa kanssa.
”Anna kun minäkin kasaan sitä kanssasi!” Matsuda huudahti yhtäkkiä ja ryntäsi L:ää kohti.
”Ei, Matsuda! Älä – ”
”AUH!” kivun älähdys pääsi Matsudan huulilta tämän törmätessä pöytään. Matsuda oli hetken vaiti ja tuijotteli maata ennen kuin uskaltautui kohottamaan katseensa pöydälle vain huomatakseen että L:n sokeripaloista kasattu torni oli nyt historiaa. ”A – anteeksi…” Matsuda sopersi kiusaantuneena, muttei voinut katsoa mieheen.
”Matsuda”, L tokaisi tyyneksi pakotetulla äänellä.
”Ni – niin, Ryuuzaki?”
”Nyt kun lähdet, niin vielä ehdit…”
”A – aa, joo, kiitos!” niin sanottuaan Matsuda poistui kasvoiltaan häpeän puna kasvoillaan.


2. kerta; Herätys ja kahvia

”Ryuuzaki”, Matsuda huohotti rynnätessään hotellihuoneeseen. ”Kira on iskenyt taas!”
Ei vastausta.
”Ryuuzaki?”
Matsuda asteli olohuoneeseen huomaten L:n istuvan selin häneen päin. Miehen sisällä kuohahti ärtymys. Siinä toinen vain istui sanaakaan sanomatta kuin Matsuda ei olisi paikalla. Kuka toinen oikein luuli olevansa?? ”Kuulehan nyt”, Matsuda tokaisi hivenen kireästi. ”Vaikket uskoisikaan sitä, teen kovasti töitä tämän tutkimuksen kanssa, joten olisi kiva saada edes vähän arvostusta, minä –” Matsudan lause keskeytyi kun tämä kuuli tasaista hengitystä L:n suunnalta. Matsuda asteli varovasti lähemmäs ja naurahti huomatessaan että toinen nukkui. ’Uskomatonta, että hän edes saa nukuttua tuossa asennossa…’, Matsuda mietti ja pudisteli päätään huvittuneena. Ryuuzaki oli joskus niin omituinen.
Miehen katse lepäsi L:ssä, joka uinui kerrankin levollisen näköisenä…
Matsuda hymähti hiljaisesti ja hänen katseensa osui peittoon sohvalla. Mies tarttui peittoon ja peitteli L:n hellästi ja rakastavasti. ”Nuku hyvin…”, Matsuda kuiskasi ja sen enempää ajattelematta hän suukotti L:n otsaa. Hän kääntyi lähteäkseen, mutta kuuli sitten ärtyneen äänen: ”Matsuda.”
Matsuda kääntyi hitaasti kuin hidastetussa filmissä kohtaamaan L:n vihaisen katseen. ”Anteeksi… taisin herättää sinut…”, Matsuda mutisi hädissään. Kuinka hän onnistuikin aina mokaamaan kaiken?
”Niinpä”, L murahti matalalla äänellä. ”Näin niin hyvää unta…” miehen ääni muuttui haaveksuvaksi ja Matsuda huomasi kuinka toisen huulet olivat kaartuneet uneksuvaan hymyyn. Matsudan sydän alkoi jyskyttää hiukan tiheämmin ja tämä osasi vain arvailla miltä L:n huulet tuntuisivat hänen omia huuliaan vasten…
Yhtäkkiä L käänsi äkkiarvaamatta katseensa Matsudaan. Hänen katseensa porautui suoraan Matsudan silmiin, suoran toisen sisimpään. Matsuda nielaisi vaivalloisesti ja yritti saada itseään rauhoittumaan...
Sitten L nousi seisomaan ja asteli nopein askelin Matsudaa kohi kunnes oli aivan lähellä tätä, välimatka oli lähes mitätön. L:n huulet olivat vain muutaman sentin päässä Matsudan huulista…
Matsuda nojautui automaattisesti L:ään päin, muttei ehtinyt tehdä mitään radikaalia kun toinen kysyi: ”Voisitko hakea minulle kahvia?”
”Mitäh?” Matsuda älähti, mutta haroi sitten hiuksiaan. ”Ai juu… Tulee heti!” tämä huudahti innoissaan ja säntäsi keittiöön. Ei kestänyt kauaakaan kun tämä palasi takaisin kiehuvan kuuma kahvi mukissa. ”Täältä, tulee Ryuuzaki!”
” Ei, Matsuda! Älä – AUTS!” L näytti siltä kuin alkaisi kiroamaan hetkenä minä hyvänsä. Eikä ihme… kuuma kahvi mahtoi poltella melkoisesti ja se oli läikkynyt suoraan L:n valkoiselle paidalle.
”Mi – mitä minä teen?” Matsuda kysyi hermostuneena.
”Saat luvan puhdistaa sen paidan…”
”Miten?”
”Minun puolestani, vaikka nuole kunhan sen tulee puhtaak – EI MATSUDA! En tarkoittanut sitä kirjaimellisesti!”


3. Kerta; Kun Matsuda asetti itsensä vaaraan

Matsuda laahusti alakuloisena kohti L:n hotellihuonetta. Matsuda oli toiminut omin päin tehdäkseen jotain hyödyllistä tutkinnan eteen ja vaarantanut henkensä, joten hän oli matkalla L:n puhutteluun. ’Hän suuttuu minulle taas…’, Matsuda murehti. Kaiken mitä mies oli tehnyt, hän oli tehnyt L:n vuoksi. Matsuda oli ajatellut että ehkäpä jos hän näyttäisi toiselle olevansa hyödyllinen… Ja jos Matsuda olisi tälle mieliksi ja niin pois päin… Matsuda oli tuumannut että mikäli L olisi oppinut arvostamaan Matsudaa edes vähän… Matsuda olisi ehkä uskaltanut tunnustaa, kuinka tunsi toista kohtaan. Nyt se ei tullut kysymykseenkään… Matsudan täytyi vain oppia hyväksymään se tosiasia että L inhosi häntä. Matsuda veti syvään henkeä viedessään kätensä ovenkahvalle.
’Nyt sitä sitten mennään…’ Matsuda avasi oven ja tällä kertaa L seisoi heti häntä vastassa vakava ilme kasvoillaan, silmät salamoiden. ”Anteeksi!” Matsuda vinkaisi ja polvistui L:n eteen. ”Olen pahoillani! Minä – ” Enempää Matsuda ei ehtinyt sanoa kun hänet kaapattiin vahvaan syleilyyn. ”M – mitä…?” Matsuda vinkaisi ja huomasi että L:kin oli polvistunut lattialle ja halasi häntä tiukasti. ”O – olin niin huolissani…”, L kuiskasi karhealla äänellä ja Matsuda tunsi kuinka tämä tärisi. ”Pelkäsin kuollakseni… jos sinulle olisi sattunut jotakin…”
”Ryuuzaki…” Matsuda henkäisi ja tunsi kuinka jotain märkää poskeaan vasten. ”Itketkö sinä?” Matsuda vetäytyi kauemmas Ryuuzakista laskien kätensä tämän olkapäille ja huomasi kuinka kyyneleet valuivat vuolaana L:n poskia pitkin.
”Hei… älä itke, olen pahoillani jos aiheutin huolta”, Matsuda kähisi ja pyyhkäisi pehmeästi toisen kyyneleet sormellaan. ”Senkin ääliö!” L ärähti nyt kovemmin ja kuivaili kasvojaan paitansa hihalla. ”Miksi sinä teit sen?!”
”Halusin…”, Matsuda aloitti ja veti syvään henkeä… ”Halusin olla sinun arvoisesi.”
”M – mitä?” L kohotti katseensa toisen silmiin aidosti ymmällään. ”Matsuda… me kaikki tässä tiimissä olemme tasa-arvoisia juuri sellaisina kuin –”
”Ei. En minä sitä”, Matsuda keskeytti ja kosketti L:n poskea sydän lyöden kuin viimeistä päivää. ”Minä… minä olen jo kauan rakastanut sinua, Ryuuzaki.”
”Mitä? Todellako? Voi ei…” L voihkaisi painaen katseensa tiiviisti lattiaan.
”Olen pahoillani, ei olisi pitänyt sanoa mitään”, Matsuda voihkaisi katkerasti ja nousi seisomaan. ”Oliko sinulla muuta Ryuuzaki vai voinko lähteä?”
”Oli! Minäkin…” L näytti käyvän sisäistä kamppailua itsensä kanssa mutta päätti kuitenkin lauseensa: ”rakastan sinua.”
”Mitä? Älä viitsi!” Matsuda nauroi järkyttyneenä. Kuinka toinen viitsi?
”Kuule, en ole niin säälittävä että sinun tarvitsisi esittää…”
”En minä esitä!” L huudahti ja nousi seisomaan tarttuen Matsudaa kädestä. ”Oikeasti.”
”Miksi sinä muka minua rakastaisit?”
”Sinä olet niin viaton”, L sanoi vilpittömästi ja katseli toista silmät sädehtien. ”Ja mukava… huomioit aina muut. Minusta on myös suloista kuinka innostut asioista niin kuin innostut.”
”Mutta… sinä olit aina niin ärtynyt kun olin kanssasi”, Matsuda intti.
”Minähän sanoin heti ensitapaamisellamme vihaavani häviämistä”, L sanoi silmät pyöreinä. ”Eikö se muka olisi ollut häviämästä jos olisin tunnustanut tunteeni sinulle ja olisit torjunut minut? Enkä voinut tunteideni vuoksi käyttäytyä normaalistikaan seurassasi…” Matsuda vastasi tähän hymyillen: ”Minulle sinä olet aina voittaja.”
Sanojensa päätteeksi Matsuda sai viimein kokea sen mistä oli osannut vain haaveilla. L vei huulensa Matsudan huulille suudellen tätä romanttisesti.
Hän raotti leikkisästi Matsudan huulia kielellään ja mies antoi ilomielin toisen kielen päästä leikkimään suuhunsa. Matsuda vastasi tyytyväisenä suudelmaan ja hyväili itse toisen kieltä omallaan. ”Ja muuten…” L tokaisi virnistäen vetäydyttyään suudelmasta. ”Silloin kun herätit minut… näin muuten unta sinusta.”
”Ai! No se selittää ärtymyksen”, Matsuda nauroi ja hänen selkänsä kaatui pienesti mielihyvästä kun L:n kädet hellivät hänen selkäänsä.
Matsuda oli maailman onnellisin mies!

THE END