Nimi: 3 kertaa kun Matsuda suututti L:n
Kirjoittaja: Ryuuzaki-san
Oikolukija: -
Aihe: Death Note
Tyylilaji: Slash
Ikäraja: PG 13
Paritukset: Matsuda x L
Mainoslause:
A/N:
Tästä ei tullut oikeasti hyvä ja teksti tökkii ;__; mutta siis piti
västä jtn ku osallistuin haasteeseen... tähän paritukseen ei ole
varsinaista tunnesidettä ja en ole slash/yaoi/shounen - ai parittaja
mutta kun tää menee slash 10 haasteeseen.
Päähahmot: Matsuda ja L
Vastuuvapautus: En omista mitään minkä tunnistat Death Notesta…
1. kerta; kun Matsuda kumosi L:n sokeritornin
”Äääh…
Näitä papereita on aivan liikaa!” Matsuda Touta valitti astuessaan
hotellihuoneen eteiseen samalla kun sulki oven perässään. ”Matsuda…”
tuttu ääni kiiri eteiseen jossa Matsuda oli. ”Me riskeeraamme henkemme
tämän tutkimuksen vuoksi ja sinä huolehdit papereista?”
Pieni
irvistys hiipi Matsudan komeille kasvoille kun tämä asteli
olohuoneeseen ja katseli toista miestä, joka istui tuolillaan jalat
ylhäällä, eteenpäin kumartuneena. Tämä kokosi keskittyneenä korkeaa
tornia palasokereista. Miehen jalkoja eivät peittäneet sukat ja tämä
oli pukeutunut valkoiseen pitkähihaiseen paitaan sekä haalistuneisiin
farkkuihin. Tämän korpinmustat hiukset olivat tyylikkäästi sotkussa,
hänen mustan harmahtavat silmänsä olivat suuret sekä pyöreähköt ja
niitä alusti sen verran suurehkot sekä tummat silmänaluset että ne
saivat miehen näyttämään siltä kuin tämä ei olisi nukkunut
ikuisuuksiin. Tuo mies oli varmasti kummallisin, mutta myös nerokkain
ihminen jonka Matsuda oli koskaan tavannut. Kyseinen mieshän oli L,
maailman paras etsivä joka oli ratkaissut tähän asti kaikki mystiset
tapaukset joita muut eivät olleet kyenneet ratkomaan. Tutkintayksikkö,
johon Matsudakin kuului, kutsuivat L:ää kuitenkin Ryuuzakiksi.
Tutkintayksikön lisäksi kukaan ei tiennyt miltä L näytti tai kuka hän
oli, joten Ryuuzaki oli peitenimi, jottei L:n henkilöllisyys
paljastuisi. Matsuda hymyili pehmeästi katsellessaan toista. Tämän
silmistä paistoi ihailu, eikä vain pelkästään siksi että hän arvosti
L:ää yli kaiken. Mutta Matsudan mielestä L oli suloinen erikoisine
tapoineen. Nytkin tämä oli hellyttävä näky sokeritorninsa kanssa.
”Anna kun minäkin kasaan sitä kanssasi!” Matsuda huudahti yhtäkkiä ja ryntäsi L:ää kohti.
”Ei, Matsuda! Älä – ”
”AUH!”
kivun älähdys pääsi Matsudan huulilta tämän törmätessä pöytään. Matsuda
oli hetken vaiti ja tuijotteli maata ennen kuin uskaltautui kohottamaan
katseensa pöydälle vain huomatakseen että L:n sokeripaloista kasattu
torni oli nyt historiaa. ”A – anteeksi…” Matsuda sopersi
kiusaantuneena, muttei voinut katsoa mieheen.
”Matsuda”, L tokaisi tyyneksi pakotetulla äänellä.
”Ni – niin, Ryuuzaki?”
”Nyt kun lähdet, niin vielä ehdit…”
”A – aa, joo, kiitos!” niin sanottuaan Matsuda poistui kasvoiltaan häpeän puna kasvoillaan.
2. kerta; Herätys ja kahvia
”Ryuuzaki”, Matsuda huohotti rynnätessään hotellihuoneeseen. ”Kira on iskenyt taas!”
Ei vastausta.
”Ryuuzaki?”
Matsuda
asteli olohuoneeseen huomaten L:n istuvan selin häneen päin. Miehen
sisällä kuohahti ärtymys. Siinä toinen vain istui sanaakaan sanomatta
kuin Matsuda ei olisi paikalla. Kuka toinen oikein luuli olevansa??
”Kuulehan nyt”, Matsuda tokaisi hivenen kireästi. ”Vaikket uskoisikaan
sitä, teen kovasti töitä tämän tutkimuksen kanssa, joten olisi kiva
saada edes vähän arvostusta, minä –” Matsudan lause keskeytyi kun tämä
kuuli tasaista hengitystä L:n suunnalta. Matsuda asteli varovasti
lähemmäs ja naurahti huomatessaan että toinen nukkui. ’Uskomatonta,
että hän edes saa nukuttua tuossa asennossa…’, Matsuda mietti ja
pudisteli päätään huvittuneena. Ryuuzaki oli joskus niin omituinen.
Miehen katse lepäsi L:ssä, joka uinui kerrankin levollisen näköisenä…
Matsuda
hymähti hiljaisesti ja hänen katseensa osui peittoon sohvalla. Mies
tarttui peittoon ja peitteli L:n hellästi ja rakastavasti. ”Nuku
hyvin…”, Matsuda kuiskasi ja sen enempää ajattelematta hän suukotti L:n
otsaa. Hän kääntyi lähteäkseen, mutta kuuli sitten ärtyneen äänen:
”Matsuda.”
Matsuda kääntyi hitaasti kuin hidastetussa filmissä
kohtaamaan L:n vihaisen katseen. ”Anteeksi… taisin herättää sinut…”,
Matsuda mutisi hädissään. Kuinka hän onnistuikin aina mokaamaan kaiken?
”Niinpä”,
L murahti matalalla äänellä. ”Näin niin hyvää unta…” miehen ääni
muuttui haaveksuvaksi ja Matsuda huomasi kuinka toisen huulet olivat
kaartuneet uneksuvaan hymyyn. Matsudan sydän alkoi jyskyttää hiukan
tiheämmin ja tämä osasi vain arvailla miltä L:n huulet tuntuisivat
hänen omia huuliaan vasten…
Yhtäkkiä L käänsi äkkiarvaamatta
katseensa Matsudaan. Hänen katseensa porautui suoraan Matsudan silmiin,
suoran toisen sisimpään. Matsuda nielaisi vaivalloisesti ja yritti
saada itseään rauhoittumaan...
Sitten L nousi seisomaan ja asteli
nopein askelin Matsudaa kohi kunnes oli aivan lähellä tätä, välimatka
oli lähes mitätön. L:n huulet olivat vain muutaman sentin päässä
Matsudan huulista…
Matsuda nojautui automaattisesti L:ään päin,
muttei ehtinyt tehdä mitään radikaalia kun toinen kysyi: ”Voisitko
hakea minulle kahvia?”
”Mitäh?” Matsuda älähti, mutta haroi sitten
hiuksiaan. ”Ai juu… Tulee heti!” tämä huudahti innoissaan ja säntäsi
keittiöön. Ei kestänyt kauaakaan kun tämä palasi takaisin kiehuvan
kuuma kahvi mukissa. ”Täältä, tulee Ryuuzaki!”
” Ei, Matsuda! Älä –
AUTS!” L näytti siltä kuin alkaisi kiroamaan hetkenä minä hyvänsä. Eikä
ihme… kuuma kahvi mahtoi poltella melkoisesti ja se oli läikkynyt
suoraan L:n valkoiselle paidalle.
”Mi – mitä minä teen?” Matsuda kysyi hermostuneena.
”Saat luvan puhdistaa sen paidan…”
”Miten?”
”Minun puolestani, vaikka nuole kunhan sen tulee puhtaak – EI MATSUDA! En tarkoittanut sitä kirjaimellisesti!”
3. Kerta; Kun Matsuda asetti itsensä vaaraan
Matsuda
laahusti alakuloisena kohti L:n hotellihuonetta. Matsuda oli toiminut
omin päin tehdäkseen jotain hyödyllistä tutkinnan eteen ja vaarantanut
henkensä, joten hän oli matkalla L:n puhutteluun. ’Hän suuttuu minulle
taas…’, Matsuda murehti. Kaiken mitä mies oli tehnyt, hän oli tehnyt
L:n vuoksi. Matsuda oli ajatellut että ehkäpä jos hän näyttäisi
toiselle olevansa hyödyllinen… Ja jos Matsuda olisi tälle mieliksi ja
niin pois päin… Matsuda oli tuumannut että mikäli L olisi oppinut
arvostamaan Matsudaa edes vähän… Matsuda olisi ehkä uskaltanut
tunnustaa, kuinka tunsi toista kohtaan. Nyt se ei tullut
kysymykseenkään… Matsudan täytyi vain oppia hyväksymään se tosiasia
että L inhosi häntä. Matsuda veti syvään henkeä viedessään kätensä
ovenkahvalle.
’Nyt sitä sitten mennään…’ Matsuda avasi oven ja tällä
kertaa L seisoi heti häntä vastassa vakava ilme kasvoillaan, silmät
salamoiden. ”Anteeksi!” Matsuda vinkaisi ja polvistui L:n eteen. ”Olen
pahoillani! Minä – ” Enempää Matsuda ei ehtinyt sanoa kun hänet
kaapattiin vahvaan syleilyyn. ”M – mitä…?” Matsuda vinkaisi ja huomasi
että L:kin oli polvistunut lattialle ja halasi häntä tiukasti. ”O –
olin niin huolissani…”, L kuiskasi karhealla äänellä ja Matsuda tunsi
kuinka tämä tärisi. ”Pelkäsin kuollakseni… jos sinulle olisi sattunut
jotakin…”
”Ryuuzaki…” Matsuda henkäisi ja tunsi kuinka jotain märkää
poskeaan vasten. ”Itketkö sinä?” Matsuda vetäytyi kauemmas Ryuuzakista
laskien kätensä tämän olkapäille ja huomasi kuinka kyyneleet valuivat
vuolaana L:n poskia pitkin.
”Hei… älä itke, olen pahoillani jos
aiheutin huolta”, Matsuda kähisi ja pyyhkäisi pehmeästi toisen
kyyneleet sormellaan. ”Senkin ääliö!” L ärähti nyt kovemmin ja kuivaili
kasvojaan paitansa hihalla. ”Miksi sinä teit sen?!”
”Halusin…”, Matsuda aloitti ja veti syvään henkeä… ”Halusin olla sinun arvoisesi.”
”M
– mitä?” L kohotti katseensa toisen silmiin aidosti ymmällään.
”Matsuda… me kaikki tässä tiimissä olemme tasa-arvoisia juuri
sellaisina kuin –”
”Ei. En minä sitä”, Matsuda keskeytti ja kosketti
L:n poskea sydän lyöden kuin viimeistä päivää. ”Minä… minä olen jo
kauan rakastanut sinua, Ryuuzaki.”
”Mitä? Todellako? Voi ei…” L voihkaisi painaen katseensa tiiviisti lattiaan.
”Olen
pahoillani, ei olisi pitänyt sanoa mitään”, Matsuda voihkaisi
katkerasti ja nousi seisomaan. ”Oliko sinulla muuta Ryuuzaki vai voinko
lähteä?”
”Oli! Minäkin…” L näytti käyvän sisäistä kamppailua itsensä kanssa mutta päätti kuitenkin lauseensa: ”rakastan sinua.”
”Mitä? Älä viitsi!” Matsuda nauroi järkyttyneenä. Kuinka toinen viitsi?
”Kuule, en ole niin säälittävä että sinun tarvitsisi esittää…”
”En minä esitä!” L huudahti ja nousi seisomaan tarttuen Matsudaa kädestä. ”Oikeasti.”
”Miksi sinä muka minua rakastaisit?”
”Sinä
olet niin viaton”, L sanoi vilpittömästi ja katseli toista silmät
sädehtien. ”Ja mukava… huomioit aina muut. Minusta on myös suloista
kuinka innostut asioista niin kuin innostut.”
”Mutta… sinä olit aina niin ärtynyt kun olin kanssasi”, Matsuda intti.
”Minähän
sanoin heti ensitapaamisellamme vihaavani häviämistä”, L sanoi silmät
pyöreinä. ”Eikö se muka olisi ollut häviämästä jos olisin tunnustanut
tunteeni sinulle ja olisit torjunut minut? Enkä voinut tunteideni
vuoksi käyttäytyä normaalistikaan seurassasi…” Matsuda vastasi tähän
hymyillen: ”Minulle sinä olet aina voittaja.”
Sanojensa päätteeksi
Matsuda sai viimein kokea sen mistä oli osannut vain haaveilla. L vei
huulensa Matsudan huulille suudellen tätä romanttisesti.
Hän raotti
leikkisästi Matsudan huulia kielellään ja mies antoi ilomielin toisen
kielen päästä leikkimään suuhunsa. Matsuda vastasi tyytyväisenä
suudelmaan ja hyväili itse toisen kieltä omallaan. ”Ja muuten…” L
tokaisi virnistäen vetäydyttyään suudelmasta. ”Silloin kun herätit
minut… näin muuten unta sinusta.”
”Ai! No se selittää ärtymyksen”,
Matsuda nauroi ja hänen selkänsä kaatui pienesti mielihyvästä kun L:n
kädet hellivät hänen selkäänsä.
Matsuda oli maailman onnellisin mies!
THE END
torstai, 30. lokakuu 2008
Kommentit