Nimi: Ratkaiseva siirto
Kirjoittaja: Ryuuzaki-san
Oikolukija: -
Aihe: Death Note
Tyylilaji: Romance, slash, oneshot
Ikäraja: PG - 13
Paritukset: Raito x L
Mainoslause: Raito ei ollut vielä uskaltautunut menemään päämajaan. Toisaalta se olisi ollut kannattavaa, koska Raito olisi silloin saanut tietoa tutkinnan tilasta ja L:n liikkeistä. Kuitenkin Raito oli säikähtänyt tuntemuksia joita L oli herättänyt hänessä. Poika tajusi vasta nyt että jouluksi meneminenkin saattaisi olla uhkarohkea teko.
‘Minä vain poikkean sinne hetkeksi ja lähden sitten’, Raito päätti. Mitä muka voisi tapahtua?
A/N: Ei ole vielä joulu, mutta se lähenee kokoajan! Osallistun tällä jouluficci haasteeseen. Tämä menee Marialle <3 Tiedän ettei tullut kovin hyvä, ja on ehkä sekavakin mutta mielipiteet ois silti kivoja <3 Ja tosta Lightin/Raiton nimestä mä kirjotan Raitona, piste  Joskus ku oon kirjottanu Lightina siitä on seurannu valitusta ja yhtälailla Raitona kirjoitettaessa EI SPOILAA MITÄÄN MITÄ EI OLISI SUOMEN KIELISENÄ MANGANA JULKAISTU.
Päähahmot: L (Ryuuzaki) ja Raito
Sivuhahmot: Ryuk, Misa
Vastuuvapautus: En omista Death Notea! Mutta tarina on minun. Joitakin ajatuksia otin lähes suoraan Death Notesta, mutta vain muutamia. 'Juoni' ja tarina kuuluvat minulle.

Ratkaiseva siirto

Oli kaunis ja kirkas talvipäivä. Kauppojen ikkunat oli koristeltu joulukoristeilla ja kojuilta kiiri huumaava vastaleivottujen pipareiden tuoksu. Ihmiset valmistautuivat parhaillaan joulun viettoon tekemällä alustavia askareita ja ostoksia tulevaa juhlaa varten. Raito nojaili rennosti lähimpään seinään ja katseli miestä, joka nappasi lumihiutaleita kiinni kielellään. “Ryuuzaki”, Raito sanoi kovalla äänellä jotta toinen varmasti kuulisi. “Onkohan tuo nyt ihan järkevää?” Mustahiuksinen mies ei kuitenkaan tuntunut kiinnittävän huomiota Raiton sanoihin, jolloin 18 – vuotias nuorukainen vain pyöritteli silmiään. Ryuk vain käkätti hänen vieressään ja seurasi L:ää huvittuneena.
“Jessus, joskus on todella vaikea uskoa että hän on maailman etevin etsijä, kjä kjä…”
Raito päätti olla vastaamatta shinigamin huomioon. Raito piti Ryuuzakista juuri sellaisena kuin tämä oli. Eikä Raito olisi muutenkaan voinut vastata Ryukille, sillä toisin kuin Raito, muut eivät pystyneet näkemään tai kuulemaan kyseistä shinigamia. Raito seurasi katseellaan L:ää joka jatkoi touhuamistaan lumihiutaleiden kanssa. Poika huomasi kuinka hymy levisi toisen kasvoille lumihiutaleen pudotessa viimein kielelle.
“Ryuuzaki!” Raito huudahti saaden viimein L:n huomion. Mies kääntyi katsomaan hänta kieli ulkona, pöllämystynyt ilme kasvoillaan. “Ryuuzaki”, Raito naurahti. “Laita se kieli takaisin suusi sisään ja lopeta tuollainen. Saat kohta jonkun bakteerin ja vilustut.”
L roikotti kieltään vielä hetken ulkona, mutta totteli sitten Raitoa ja teki työtä käskettyä. Raito hymähti pienesti ja asteli lähemmäs L:ää juuri sopivasti kuullakseen tämän mutisevan jotain anteeksipyynnön tapaista. “Turhaan pyytelet anteeksi”, Raito huokaisi pienesti ja heilautti huolettomasti kättään. “Mutta sinä teet niin paljon töitä Kiran tapauksen parissa ettei ole hyvä, jos sairastut.”
“Totta”, L myönsi ja katsahti Raitoon suoden tälle ystävällisen hymyn. “Kiitos, Yagami.”
“Eh?” Raito äimistyi ja tunsi kuinka puna yritti kovasti kohota hänen kasvoilleen…
‘Ei… tapan hänet ennemmin tai myöhemmin. En saa kehitellä tunteita häntä kohtaan, typerykset mokaavat juuri niihin’, Raito muistutti itseään mutta ei voinut peitellä pientä hymyä kasvoillaan kun hän vastasi L:lle: “Ole hyvä vain. Kuulehan Ryuuzaki…”
Raito veti syvään henkeä kun L katsahti häntä kysyvästi. “Sinun kannattaisi hymyillä useammin. Jos tekisit sen, korjaisit muutamia outoja tapojasi ja kiinnittäisit hiukan enemmän huomiota ulkonäköösi… Uskon että tytöt pitäisivät sinusta.”
L:n silmät laajenivat hämmästyksestä kun tämä kysyi ihmeissään: “Uskotko todella niin? Olisinko tyttöjen mielestä… mikä se sana olikaan… suloinen?”
Raito laski katseensa hetkeksi maahan yrittäen saada hengitystään tasaantumaan… Hänen hengityksensa huurusi raikkaassa, mutta kylmässä ilmassa.
Poika kohotti katseensa ja nyökkäsi toiselle sanoen pehmeällä äänellä: “Kyllä, Ryuuzaki. Olisit oikein suloinen – tyttöjen mielestä”, Raito lisäsi äkkiä viimeiset sanat, mutta hänen poskensa värjäytyivät inhottavasti tiilinpunaisiksi.
“Oletko kunnossa?” hän kuuli L:n kysyvän.
“Hmm? Olen, kuinka niin?”
L punnitsi Raitoa katseellaan samalla kun vei peukalonsa mietteliäänä alahuulelleen. Mies oli hetken hiljaa, mutta tokaisi sitten: “Ajattelin vain. Olet ihan punainen.”
Raito käänsi katseensa kiusaantuneena pois päin, muttei sanonut mitään. ‘Hitto soikoon… Mikä helvetti minua vaivaa?!’, tämä ajatteli suuttuneena itseensä mutta yritti parhaansa mukaan näyttää tyyneltä ulospäin.
“Se saattaa olla verenkierto häiriö”, L totesi ja astui lähemmäs Raitoa. Vähän liian lähelle. “Mitä hittoa sinä teet?!” Raito ärähti, mutta vaikeni sitten tuntiessaan toisen käden otsallaan. “Kuumetta ei ainakaan tuntuisi olevan…” L:n rauhallinen ääni totesi ja miehen läsnäolo sai aikaan Raiton sydämen lyöntien tiheytymisen.
“Sinun kannattaisi silti käydä lääkärissä.”
“Anna olla Ryuuzaki!” Raito huudahti ja läimäytti toisen käden sivuun jonka jälkeen vetäytyi kasvot punoittaen kauemmas L:stä. Raiton reaktio sai Ryukin käkättämään todella kovaan ääneen. “Asiat alkavat menemään taas mielenkiintoiseen suuntaan… Vai mitä Raito?” shinigami kysyi edelleen käkättäen. “Anteeksi…” poika mutisi L:lle kuitenkaan katsomatta tähän ja haroi nolostuneena hiuksiaan. “Mutta olen ihan oikeasti kunnossa.”
L räpäytti silmiään kummastuneena Raiton käytöksestä, mutta tyytyi sitten vain toteamaan olkapäitään kohauttaen: “Sinähän itse oman vointisi varmaan parhaiten tiedät.”
Raito nyökkäsi pienesti, mutta ei vastannut.
“No, minun on varmaan parasta mennä… Kiran tapauksen tutkinta odottaa taas. Haluatko tulla mukaani auttamaan vai menetkö kotiin?” L kysyi tuijottaen Raitoa kiinteästi. Raito katseli L:ää mietteliäänä harkiten hetken lähtevänsä tämän mukaan. Mutta se ei ehkä olisi kovin viisasta tässä tilanteessa…
“Umh… Taidan mennä kotiin… äiti ja Sayu ovat valittaneet että olen liian vähän kotona heidän kanssaan.”
“Hyvä on. Ymmärrän. Nähdään taas.”
“Joo, nähdään…” Raito kääntyi lähteäkseen, mutta kuuli sitten L:n sanovan hänen nimensä. “Mitä nyt Ryuuzaki?” Raito kysyi ja käänsi katseensa mieheen.
“Ajattelin vain kysyä että poikkeathan hetkeksi tutkinta päämajaan jouluna?”
“Jouluna? Miksi?”
“Sinä olet ystäväni ja haluaisin antaa lahjani sinulle.”
“Ai, okei. Kyllä kai mina voin…” Raito myöntyi ansaiten L:ltä kiitollisen hymyn.
“Hyvä”, mies lausahti. “Jouluna sitten, Raito.”
Lämpö läikähti Raiton sisällä kun L oli sanonut hänen etunimensä, mutta Raito ei näyttänyt ulospäin tyytyväisyyttään.
“Joo, jouluna. Nähdään Ryuuzaki.”


*


Aika kului ja päivät menivät nopeasti ohitse. Joulu läheni lähestymistään. Raito ei ollut vielä uskaltautunut menemään päämajaan. Toisaalta se olisi ollut kannattavaa, koska Raito olisi silloin saanut tietoa tutkinnan tilasta ja L:n liikkeistä. Kuitenkin Raito oli säikähtänyt tuntemuksia joita L oli herättänyt hänessä. Poika tajusi vasta nyt että jouluksi meneminenkin saattaisi olla uhkarohkea teko.
‘Minä vain poikkean sinne hetkeksi ja lähden sitten’, Raito päätti. Mitä muka voisi tapahtua?


*

Oli 22. päivä joulukuuta ja L istuskeli omassa omituisessa asennossaan nojatuolilla. Hänen oli pakko saada istua niin tai hänen päättelykykynsä laskisi 40 prosenttia.
Mies nappasi käteensä kourallisen palasokeria ja tiputteli niitä sitten kahviinsa yksi kerrallaan. Hän oli hyvin stressaantunut sillä Kiran tapauksen tutkinta ei tuntunut etenevän mihinkään suuntaan. L halusi pikku hiljaa jo ajatella ettei Kiraa ollut olemassakaan vaan rikollisten kuolema johtuisi jostain jumalallisesta rangaistuksesta.
‘Mutta…’, mies ajatteli vaipuen ajatuksiinsa. ‘Siinä missä esimerkiksi Lind. L. Tailor oli rikollinen… FBI – agentit eivät ansainneet rangaistusta.’ L laski katseensa mietteliäänä kahviinsa. Voisiko olla… että kyse oli pyhäin häväistyksestä koska he epäilivät Jumalallista rangaistusta? ‘Ei. En ajattele että Jumalat olisivat ailahtelevaisia ja ihmisymmärryksen tuolla puolen… Sitäpaitsi olisi naurettavaa ajatella että Jumalien tarvisisit tietää uhrin nimi ja kasvot tappaakseen. Kyse on jostain lapsellisesta tyypistä joka esittää jakavansa jumalallista oikeutta. Kira niminen massamurhaaja on olemassa ja mina saan hänet taatusti kiinni.’ L huokaisi raskaasti ja hörppäsi kahviaan. Kunpa hän sittenkin olisi niin varma siitä että halusi saada Kiran kiinni kuten hän itselleen kovasti vakuutteli. Mutta… jos Kira oli Raito, kuten L epäili… Mies ei tiennyt mitä tekisi.
Mutta kun Raito jouluna tulisi käymään L:n luona, täytyisi miehen unohtaa epäilyt ainakin hetkeksi ja tutkailla omia tuntemuksiaan. L valehtelisi jos väittäisi etteikö olisi kiinnittänyt huomiota siihen kuinka mustasukkainen hän esimerkiksi oli siitä että Misa Amane ravasi jatkuvasti Raiton luona. Kaiken lisäksi kaikki väittivät L:lle että Raitosta oli tullut miehelle pakkomielle. Ensin hän ei ollut suostunut uskomaan sitä, mutta nyt… hän tajusi että muut olivat oikeassa. Ja L:n täytyisi selvittää itselleen mistä pakkomielle johtui. Oliko se todella vain sitä että hän epäili Raitoa niin vahvasti Kiraksi… vai oliko se jotain aivan muuta?

*

“Raaaaitoooooooo!” kuului kimeä huudahdus.
“Eh?” kummastunut älähdys päästi Raiton huulilta, mutta tämä ei ehtinyt reagoida mitenkään kun tömähti kovaa maahan Misa päällään.
“Misalla on ollut niiiiiiiiin hirveä ikävä sinua! En malttanut odottaa… Minun oli avian pakko nähdä sinut. Voi luoja, mina rakastan sinua niin hirveästi - ” tyttö selitti innoissaan ja kyhnäsi Raiton rintakehää vasten.
“Äh… Montako kertaa minun täytyy sanoa etten pidä siitä kuinka yhtäkkiä hyökkäät takaapäin kimppuuni? Saan kohta aivotärähdyksen tai pahempaa…” Raito sanoi närkästyneenä. ‘Itseasiassa olen varmaan saanut jo sellaisen kun haaskaan aikaani tähän tyttöön’, Raito lisäsi ajatuksissaan katkerana muttei sanonut sitä ääneen.
“Tuletko jouluna minun luokseni…?” Misa sirkutti nousten nyt viimein Raiton päältä.
‘Älä koettele onneasi…’, Raito mietti ja värähti inhosta mutta väänsi sitten kasvoilleen pahoittelevan näköisen hymyn. “Itseasiassa minulla on muuta menoa.”
“MITÄH?!” Misa parahti dramaattisesti ja nyrpisti närkästyneenä nenäänsä. “Mikä voi olla tärkeämpää kuin tyttöystävä?!”
“Misa… minähän sanoin etten voi olla poikaystäväsi, mutta voin esittää sellaista. Ja minä lupasin jo Ryuuzakille – “
“Täh?!” Misa parahti taas. “Ryuuzakille. RYUUZAKILLE?”
“Kyllä. Ryuuzakille. Minä – “
“Sinä vietät aivan liian paljon aikaa hänen kanssaan. Mitä teidän välillänne oikein on? Minä en siedä tätä, minä – “ Misan äkäinen pajatus sulkeutui täysin Raiton mielestä eikä tämä kuullut mitä tyttö selitti. Vain yksi kysymys oli kiinnittänyt Raiton huomion.
‘Mitä teidän välillänne oikein on?’ Raito hieroi leukaansa mietteliäänä. Nyt kun hän tarkemmin ajatteli… Hän ja L todella viettivät paljon aikaa keskenään. Jopa työtovereiksi ja ystäviksi, he viettivät todella paljon aikaa keskenään. Ja Raito ei ollut varma kuvitteliko poika vain vai katsoiko L häntä jotenkin eri tavalla kuin muita? Sitäpaitsi L ei yleensä hymyillyt, mutta nykyisin Raiton seurassa miehellä oli hymy herkässä. JA L oli antanut Raitolle henkilökohtaisen kännykkä numeronsa jota eivät edes tutkintayksikön jäsenet tienneet. Voisiko olla… että hän ja L tunsivat tosiaan molemmat toisiaan kohtaan jotain muuta kuin pelkkää ystävyyttä?

*


Jouluaatto aamu koitti viimein ja auringon kultaiset säteet tulvivat sälekaihtimien lävitse suoraan Raiton huoneeseen. Raito veti peiton päänsä ylitse murahtaen. Hän ei halunnut herätä, ei vielä…
Kuitenkin hetken sängyssä kieriskeltyään Raiton täytyi hyväksyä ettei hän saisi enää unta joten hän viskasi peiton päältään ja nousi sängyllään istumaan. Nuorukainen haukotteli makeasti jonka jälkeen venytteli käsiään sekä jalkojaan.
Raito laski viimein jalkansa maahan ja suoristautui seisomaan. Hän laahusti ikkunan luo jalat pehmeästi lattiaan tömähdellen. Raito raotti sormillaan sälekaihtimia vaih hiukan; sen verran että näkisi ulos. Pian hän kuitenkin veti kaihtimet kokonaan ylös ja unohtui tuijottelemaan lumen peittämiä katuja ajatellen…
“No, Raito. Sinunhan täytyy mennä käymään sen Ryuuzaki tyypin luona. Teillä tulee varmasti olemaan, aah… sanoisinko mielenkiintoinen ilta”, Ryuk sanoi härnäävällä äänensävyllä saaden Raiton luomaan häneen jäätävän katseen.
“Äh. Pää kiinni, shinigami!”

*

Hämärä oli jo laskeutunut Tokion ylle ja tähdet tuikkivat taivaalla kilpaa keskenään. Kuitenkin tutkinta päämajassa oli valoista. Kynttilöiden liekit lepattivat leikkisästi luoden lämmintä tunnelmaa ja pöytä suorastaan nuokkui useista jouluherkuista. L näpersi hermostuneena paidansa hihaa. Raitoa ei ollut näkynyt vieläkään…
L huokaisi pettyneenä. No, miksi poika paikalle olisi ilmaantunutkaan…
Pian kuitenkin ovelta kuului ääniä jolloin L pongahti ylös tuolilta ja ryntäsi ovelle. Voisiko se olla…?
Ja toden totta; Raito Yagami asteli ovesta sisään.
“Anteeksi että jouduit odottelemaan Ryuuzaki”, Raito sanoi pahoitellen ja hymyili L:lle lämpimästi. “Noh…” L hymähti ja vastasi hymyyn. “Hyväähän kannattaa odottaa, eikö se niin ole, Yagami?”
Raito naurahti toisen huomautukselle: “Totta.”
Poika kuitenkin henkäisi hämillään nähden tilan; koristeet, kynttilät ja herkut…
“Ryuuzaki…” hän aloitti varovasti. “Ei sinun olisi tarvinnut nähdä niin kamalasti vaivaa…”
“Ei tästä mitään vaivaa ollut!” L vakuutteli ja pieni hymyn poikanen karehti taas hänen kasvoillaan. “Sitäpaitsi en hoitanut itse järjestelyjä.”
“Ryuuzaki, sinä olet ihan mahdoton!” Raito nauroi ja pudisteli päätään. “Kuule… minun täytyisi keskustella kanssasi yhdestä asiasta jos suinkin sopii?”
“Tietysti sopii… Istuudutaanko vaikka tuolle sohvalle juttelemaan?”
"Joo..."
Pian kaksikko istuutui sohvalle. Raito tyylikkään asiallisesti ja L nosti jalat ylös niin kuin hän aina teki eteenpäin kumartuen. "No? Mistä halusit puhua?" L kysyi katsellen toista uteliaana.
"Itseasiassa, L... Ryuuzaki", Raito aloitti selvästi empien jolloin L nyökkäsi kannustaen tätä jatkamaan. Raito ei kuitenkaan tehnyt elettäkään jatkaakseen, joten L vain hymähti: "No, onhan meillä koko ilta aikaa..." Mies kumartui ottamaan kahvikuppinsa ja lisäsi siihen sokeripaloja mietteliäänä. Mitäköhän oli tekeillä - ?
L vilkaisi sivusilmällä Raitoa joka avasi viimein suunsa: "Haluan puhua meistä."
Klank. RÄKS.
Kahvikuppi oli pudonnut lattialle ja rikkoutunut, mutta kumpikaan heistä ei välittänyt asiasta vain katselivat toisiaan herkeämättä.
"Meistä?" L toisti ymmällään ja raapi päätään. Mitä ihmettä oikeasti oli tekeillä?
"Anteeksi", Raito töksäytti ja nousi ripeästi ylös sohvalta kiiruhtaen vessaan, eikä L voinut muuta kuin seurata toisen loittonevaa selkää ja ihmetellä...

*

"Hemmetti, olen TYHMÄ!" Raito pauhasi vessassa ja Ryuk katseli toista uteliaan kiinnostuneena.
"Tämä ei ole tapaistasi, Raito."
"Ryuk, ole hiljaa. Minun täytyy ajatella."
"Miten vain... kjäh, kjäh..."
'Voi luoja... mitä minä teen...', Raito ajatteli ja murahti turhautuneena välittämättä Ryukin naureskelusta ja uteliaista katseista. 'En minä voi vain täräyttää hänelle että luulen olevani ihastunut...'

*

L istuskeli sohvalla yksinään ja tämä rypisti otsaansa vilkaisten vessan suuntaan. Toinen oli viipynyt siellä aika kauan. Mitä Raito oikein suunnitteli?
Kun vessan ovi avautui Raito näytti taas täysin tyyneltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. L tunsi pienen pettymyksen piston sisimmässään. Hän oli elätellyt toivoa... vaikka ei tiennytkään tarkkaan miksi tai millä perusteella. He olivat vain ystäviä, jopa vihollisia jos Raito todella oli Kira. Sitäpaitsi Raito tapaili niin paljon tyttöjä joten miksi hän samaa sukupuolta olevan kanssa haluaisi olla? Raito oli täysin hetero. Kuten L:kin oli ajatellut itse olevansa.
"Aaa... lahjani", L sanoi ja pomppasi alas sohvalta. Raito itse istuutui ja L tunsi kuinka Raiton katse kuumotti miellyttävästi miehen niskassa... "Mitä olit sanomassa Raito?" L yritti vielä samalla kun kaiveli lokeroita. "Ah, ei se ollut mitään tärkeää", Raito lausahti diplomaattisesti ja pettynyt ilme käväisi L:n kasvoilla. "Vai niin...", mies sanoi hädintuskin kuiskausta kovemmalla äänellä. "Löysinpäs!" Raito kurkotti kaulaansa nähdäkseen mitä L piteli käsissään. Mies asteli hymyillen Raiton luokse ja istuutui tämän viereen ojentaen pakettia joka oli kääritty vaaleansiniseen paperiin. "Ole hyvä, toivottavasti pidät siitä."
Raito hymyili toisella ja avasi paketin siististi sen sijaan että olisi vain repinyt paperit irti. Paketin sisältä paljastui mustakantinen kirja, jonka otsikko oli...
"Etsiväksi haluavan opas!" Raito huudahti ja oli lähellä ettei hän halannut L:ää. Hän katsahti mieheen kiitollisesti hymyillen. "Tiedän että haluat etsiväksi ja olet ostellut paljon asiaan liittyvää. Tuota ei saa kaupoista, vaan se on työsuhteilla hankittu", L sanoi tyytyväisenä itseensä. Raito oli pitänyt hänen lahjastaan. "Voi vitsi... jos olisin tiennyt että miespuolisetkin parhaat ystävät antavat lahjoja toisilleen...", Raito aloitti dramaattisesti ja otti viimein repun selästään avaten sen.
"Mitä ihmettä - ?" L aloitti, mutta ennen kuin hän ehti saamaan lausetta loppuun Raito ojensikin hänelle kultaiseen lahjapaperiin käärityn paketin. "Ole hyvä, Ryuuzaki."
L otti lahjapaketin tarttuen sen reunoihin peukalolla ja etusormellaan. Mies nosti sitä korkeammalle ilmaan roikottaen sitä onnellinen hymy kasvoillaan.
"No, ajattelitko avata sen vai et?" Raito kysyi huvittuneena.
"Kyllä, kyllä..."
"Aaa, viiden vuoden kuluttuako?"
"Aivan niin... Ei kun siis nyt. Heti", L mutisi punastuen saaden Raiton naurahtamaan suloisesti. 'Kunpa hän olisi sanonut asiansa loppuun niin minäkin olisin saanut edes pientä selkoa ajatuksilleni', L pohti samalla kun avasi pakettiaan. Tämän silmät laajenivat ja hymy ulottui lähes korviin asti kun tämä näki oman pakettinsa sisällön. " 'Maailman parhaiksi valitut karkit kokoelma!' ", L huudahti innoissaan ja avasi rasian kannen hieroen sen jälkeen käsiään yhteen tyytyväisenä.
"Haha, arvasin että pidät siitä. Niitäkään ei saa kuka tahansa", Raito sanoi ja pörrötti hellästi L:n hiuksia saaden lämmön aallon pyyhkäisemään L:n lävitse.
L söi innokkaasti karkkejaan samalla kun Raito luki syventyneenä kirjaansa jonka oli saanut L:ltä, mutta hetken kuluttua L:n huomio kiinnittyi johonkin katossa roikkuvaan.
"Raito?"
"Hmm?"
"Mikä tuo on?"
"Niin mikä?" Raito kohotti hajamielisesti katseensa ja jostain syystä kirkas puna levisi tämän poskille saaden pojan näyttämään suloisemmalta kuin koskaan. "Eh... Ryuuzaki... se on mistelinoksa."

*

"Mistelinoksa?" L kysyi ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. "Niin...", Raito vastasi ja selitti mistelinoksan tarkoituksen kasvot kuumottaen. "Ai jaa... Kummallinen juttu", L tirskahti jonka jälkeen jatkoi taas tyytyväisenä karkkien syömistä ja Raito räpytteli kummastuneena silmiään.
'Siinäkö kaikki?', tämä ajatteli hivenen pettyneenä. Raito vilkaisi L:ää, mutta se oli paha virhe sillä Raito tajusi kuinka söpö tämä todella oli...
'Mistelin oksa...', Raito ajatteli vaitonaisena ja katseli L:ää sydän pamppaillen. 'Voisinkohan minä... jos vaikka ihan vähän...' Raito kumartui L:ää kohti joskaan mies ei edes huomannut sitä vaan jatkoi karkkiensa syömistä. "Mitä meinaat Raito?" Ryuk kysyi, mutta Raito ei välittänyt. Viimein hän oli aivan lähellä L:ää...
Hento puna valloitti taas Raiton kasvot, mutta tämä kuitenkin painoi huulensä hellästi L:n poskelle.
"OHO!" Ryuk älähti sokissa, mutta Raito vain suukotti L:n poskea uudestaan.
"Ya- Yagami...?" L takelteli ja käänsi katseensa Raitoon tuijottaen tätä silmät pyöreinä. "En voi kiistää sitä enää... minulla on vahvoja tunteita sinua kohtaan...", Raito sanoi nolostuneena ja hymyili toiselle ujosti. "Mitä mieltä olet...?"
"Et kai vain esitä omaavasi tunteita minua kohtaan vain siksi että vapautuisit epäilyistä?" L kysyi otsaansa rypistäen tuijottaen kuitenkin Raitoa edelleen silmät laajoina kuin valtavat lautaset.
"Ehdottomasti en!" Raito huudahti hiukan järkyttyneenä, vaikka ymmärsi kyllä miksi ajatus oli käynyt toisen mielessä. "Minä - "
Enempää Raito ei ehtinyt sanoa kun L 'hyökkäsi' hänen kimppuunsa pojan sohvalle kaataen ja hukutti tämän helliin, mutta intohimoisiin suudelmiin. "Hei, hei... Taisit pitää siitä", Raito naureskeli suudelmien välissä ja upotti kätensä L:n hiuksiin.
"Minähän sanoin että illasta tulee mielenkiintoinen!" Ryuk käkätti saaden Raiton jähmettymään kuin patsaan. Aivan, Ryuk seurasi heitä kokoajan.
"Ryuuzaki..."
"Hmm?"
"Voisitko odottaa hetken?"
"Höh, juuri kun alkoi olla kivaa..."
"Tulen takaisin", Raito lupasi painaen pusun L:n nenän päähän saaden toisen naurahtamaan hellästi.

Raito suuntasi vessaan mairea hymy huulillaan.
"Kuulehan Ryuk...", Raito aloitti silmät sädehtien. "Saat kaksi omenaa huomenna jos jätät minut ja L:n kaksin tänä iltana."
"Saanko kolme?!" Ryuk tivasi innoissaan ja oli hyvä ettei kuola valunut tämän suupielistä.
"Vaikka korillisen. Kunhan keksit tänään muuta tekemistä."
"Kiinni veti!" Ja niin Ryuk katosi seinän lävitse.
"Raito!" L:n ääni huhuili häntä. "Tulen ihan heti!" Raito huudahti takaisin.

Ei kestänyt kauaakaan kun hän oli löytänyt taas paikkansa L:n viereltä. Raito painoi hellän suudelman miehen huulille ja tunsi kuinka toinen vastasi siihen innokkaasti.
Raito vetäytyi suudelmasta lempeä hymy huulillaan ja silitteli toisen poskea.
"Hyvää joulua, Ryuuzaki."
"Hyvää joulua, Raito."

THE END

Title: I hope you know... that I was never stopped loving you
Author: Nenzie
Aihe: Harry Potter
Genre: romance/drama
Pairing: Severus Kalkaros/Lily Evans
Rating: K15/Lievä R
Disclaimer: Ne paikat, henkilöt jne jotka tunnistat ovat vapaassa käytössä. Kaikki mitä et tunnista, kuuluu luultavasti minulle joten älä kajoa niihin
Main Characters: Severus Kalkaros ja Lily Evans
Other Characters: James Potter, Sirius Musta, Remus Lupin, Peter Piskuilan, Albus Dumbledore ja Harry Potter
Warnings: Sisältää jonkin verran väkivaltaa ja seksistisiä kohtauksia (muttei tarkasti)
Muuta: Osa kohtauksista saattaa olla tuttuja tai ainakin samantapaisia kuin kirjassa. Käytin fickin inspiraationa lukua 34 "Prince's tale."

Teaser: "Harry..." Severus sanoi heikosti. "Kalkaros! Professori Kalkaros!" Harry juoksi miehen luo ja pysähtyi sitten raskaasti hengittäen. "Haluaisin..." Severus aloitti, muttei saanut sanottavaansa loppuun kun hengitys alkoi katkeilla. "Haluaisit mitä?" Harry kysyi ja tunsi kyyneleiden piilevän silmäkulmissa. "Haluaisin pyytää... viimeistä palvelusta... ennen kuin kuolen..." "Et sinä kuole!" Harry huudahti keskeyttäen Severuksen. "Minä en anna sinun kuolla..." "Kuuntele!" Severus sanoi tiukasti. "Minä kuolen ja me molemmat tiedämme sen..."
"Mitä haluat minun tekevän?" Harry kysyi nyt silmät kyynelissä. "Anna minun katsoa silmiisi viimeisen kerran", Severus kuiskasi. "Haluan nähdä silmäsi... Lilyn silmät."

*

Prologi:

Satoi. Satoi kaatamalla. Myrskysi ja salamoi, mutta se ei estänyt Severusta juoksemasta kohti Tylypahkaa. Kyyneleet virtasivat vuolaana hänen poskilleen. Hän oli tehnyt virheen, elämänsä pahimman virheen, joka ei ollut korjattavissa.
Mies kaatui maahan. Hän kohotti toisen käsistään. Se vuosi verta. Verta vuosi vuolaana, aivan kuten hänen kyyneleitäänkin. Severus huohotti ja löi kosteaa, mutta kovaa maata verisellä nyrkillään. Miksi? Miksi tämä oli tapahtunut hänelle? "Severus?" kuului lempeä ääni miehen yläpuolelta. Severus pyyhkäisi nopeasti kyyneleensä ennen kuin kohotti katseensa. "Dumbledore", Severus henkäisi ja katsoi velhomaailman kaikkien aikojen mahtavinta velhoa. "Olen tehnyt… olen tehnyt jotain kamalaa…" "Nouse ylös", Dumbledore kehotti ja auttoi miehen seisomaan. "Puhutaan sisällä." Severus nyökkäsi, muttei katsonut Dumbledoreen joka johdatti Severusta kohti Tylypahkan portteja. Dumbledore hymisi loitsun ja portti avautui. Dumbledore astui porteista sisään Severus mukanaan. "Jaksatko kävellä itse?" Dumbledore kysyi, mutta Severus ei vastannut sanoin. Mies riuhtaisi itsensä toisen otteesta, joka hymähti hiljaa: "Oletan että tuo, oli myöntävä vastaus." Pian he saapuivat linnan tiluksille Dumbledore avasi oven ja piteli sitä auki nuoremmalle miehelle joka asteli sisään sanaakaan sanomatta. "Mennään kansliaani", Dumbledore sanoi ja asteli eteenpäin ja viittoi Severusta tulemaan mukaansa.

Ei kestänyt kauaakaan kun he saapuivat kivipatsaan luo. "Sokerikuoriainen", Dumbledore sanoi patsaalle, joka pomppasi pois tieltä. Miehet astelivat sisään vaitonaisina. Dumbledore kiersi kansliaa hetken istahtaen pöytänsä taa ja loihti toisen tuolin pöytänsä eteen. "Istu, ole hyvä."
Se oli kehotus, ei käsky. Severus katsoi penkkiä epäröiden mutta istuutui lopulta.
"Halusit tavata minut", Dumbledore totesi tyynesti ristien kätensä pöydälle. "Tulit hakemaan työpaikkaa, mutta surkeasta olemuksestasi päätellen se ei ollut ainoa asiasi."
Severus puraisi alahuultaan ja kohotti vaivoin riutuneet kasvonsa suoraan Dumbledoreen.
"Minä… totta puhuen… En haluakaan työtä, en ansaitse sitä…" Severus sopersi painaen katseensa maahan. "Mitä on tapahtunut, Severus?" Dumbledore kysyi katsoen nuorempaa miestä myötätuntoisesti. "Miten niin et ansaitse?" Severus nosti taas katseensa ja yritti estää kyynelten tulon. "Minä… minä kuulin ennustuksen", Severus kuiskasi. "Silloin kun tapasit Punurmion sianpäässä… Minä kuulin sen…" Dumbledoren ilme ei värähtänytkään kun hän katsoi edessä olevaa miestä suoraan silmiin ja kehotti: "Jatka ole hyvä." Severus veti syvään henkeä ennen kuin jatkoi:
"Olet oikeassa, tulin hakemaan töitä. Tai ainakin olin tulossa, Pimeän Lordin käskystä." Severus tarkkaili Dumbledoren reaktioita, mutta koska tämä ei reagoinut mitenkään Kalkaros jatkoi: "Sinä iltana kun kuulin ennustuksen... minä...", Severuksen ääni sortui ja tämä painoi katseensa maahan pystymättä jatkamaan. "Sinä ymmärrettävästi kerroit asiasta Lordillesi, koskihan ennustus häntä suuresti", Dumbledore totesti jälleen tyynesti.
"Niin, minä kerroin ennustuksen Lordille", Severus myönsi. "Hän... hän tappoi Lilyn." Enää Severus ei voinut hillitä itseään vaan lysähti tuoliltaan lattialle ja purskahti itkuun.
"Severus", Dumbledore aloitti ja nousi seisomaan katsoen miestä myötätuntoisesti. "Rakastitko sinä häntä yhä? Kaiken tämän ajan jälkeen?"
Severus kohotti kyyneleiset kasvonsa ja nyökkäsi.
"Aina", hän kuiskasi hiljaa.

Title: I only want to be with you no matter what
Aihe: Full metal panic
Author: Nenzie
Genre: romance, adventure, action, humour, drama, fluffy
Pairing: Kaname x Sousuke, Kurz x Melissa
Rating: lievä R
Disclaimer: En omista mitään hahmoja tai paikkoja jotka tunnistat Full metal panicista. Muut ovat minun omaisuuttani.
Teaser: "Neiti Chidori”, Sousuke tokaisi ja neito hätkähti niin että kaatoi vesilasin joka oli ollut pöydällä hänen edessään.
“Sagara!” tämä kivahti pongahtaen pystyyn. “Kyllä sinä osaatkin olla tolvana! Etkö nähnyt, että minä - “ “Kiitos, Chidori”, Sousuke sanoi keskeyttäen tytön.
“Älä keskeytä! Minä - siis mitä?” Kaname räpäytti silmiään hämillään ja katseli Sousukea kysyvästi pää kallellaan. “Anteeksi…” tyttö sopersi ja laski katseensa maahan. “Mitä sinä sanoit?” “Kiitos, Chidori”, Sousuke toisti ja kosketti tytön käsivartta.


                    Full metal Panic

Luku 1.

Ja hän heijastui kaikissa sateenkaaren väreissä

“Sousuke!”
Nuori mies murahti ärtyneenä ja peitti korvat tyynyllään. Hän halusi nukkua nyt, oliko se liikaa vaadittu? “Sousuke, nouse ylös!” kuului jälleen huudahdus joka oli huomattavasti kärsimättömämpi kuin äskeinen.
“En… jaksa… “ mies mutisi kylkeään kääntäen ja yritti sulkea äänen pois mielestään… Mies yritti sitkeästi olla huomaamatta kuinka auringonvalo suorastaan tulvi sälekaihtimien lävitse  suoraan makuuhuoneeseen…
“SOUSUKE!” Nyt ääni oli jo raivostunut ja Sousuke nousi hätkähtäen hereille ja istuutui vuoteelleen. Mies räpäytti hämillään harmaita silmiään ja katseli edessään avautuvaa näkymää: Tuoremehua, munakokkelia sekä pala kakkua katettuna vuoteeseen. Mitä oli tekeillä? Sousuke oli juuri esittämäisillään kysymyksen ääneen, mutta silloin joku peitti takaapäin hänen silmänsä. Mies oli juuri valmistautumassa heittämään tunkeilijan seinää kohti, mutta tunnistikin tämän leikkisän äänen: “Arvaa kuka?”
“Chidori!” Sousuke huudahti ilahtuneena ja kääntyi katsomaan nuorta naista hellä hymy huulillaan. “Neiti Chidori, mitä teette täällä?” Tyttö heilautti nauraen pitkiä sinisiä hiuksiaan ja katseli Sousukea ruskeat silmät ilkikurisesti tuikkien.
“Katsele ympärillesi”, tyttö kehotti ja Sousuke totteli kuuliaisesti. “Huomaatko jonkun muuttuneen?” Sousuke katseli hetken hölmistyneenä ympärilleen ja hieroi sitten mietteliäänä leukaansa. “Hmm…”  “No?” Kaname Chidori tivasi. “Etkö muka huomaa minkään muuttuneen?” Sousuke rypisti otsaansa ja mietti kuumeisesti. Jos Kaname sanoi että jokin oli muuttunut, niin jokin oli muuttunut. Ja jos Sousuke ei keksisi mikä niin Kaname luultavasti suuttuisi. Sitä riskiä mies ei halunnut ottaa.
“Hmm…” mies toisti ja katseli ympärilleen. “Jokin on muuttunut, se on ihan kielen päässä”, Sousuke sanoi kiireisesti kun huomasi Kanamen pisteliään katseen itsessään.  Oikeasti mies ei huomannut mitään erilaista asunnossaan, muttei viitsinyt myöntää sitä vaan halusi olla Kanamelle mieliksi. “Kärjellä”, Kaname korjasi huokaisten tympääntyneenä. “Sinä et siis tosiaankaan huomaa täällä mitään erilaista?” “En”, Sousuke myönsi viimein perin helpottuneena siitä ettei Kaname ainakaan näillä näkymin saisi asiasta hirveää kohtausta. Kaname tuhahti turhautuneena, mutta kohotti sitten huvittuneena kulmiaan ja hymyili.
“Sinä olet toivoton!” tyttö nauroi heilauttaen hiuksiaan, jolloin Sousuke pystyi lopultakin huokaisemaan helpotuksesta. Kaname laski kätensä Sousuken olkapäille ja hymyili tyynesti. “Katso vaikkapa kattoa, siellä pitäisi olla jotain mitä ei tavallisesti ole.”
“Ai nuo riippuvat paperiroskat?” Sousuke tokaisi pöllämystyneenä osoittaen kattoa. “Idiootti! Eivät ne ole mitään paperiroskia vaan serpentiiniä!!!”
“Mitä?”
“Serpentiiniä, Einstein. Sitä voidaan laittaa silloin kun on juhlapäivä, koristeeksi”, Kaname selitti yrittäen selvästikin hillitä itsensä. “Ja jos et olisi sokea, huomaisit että täällä on muitakin koristeita ja lisäksi maalipurkkeja täynnä sinistä maalia. Voit viimeinkin maalata asuntosi siniseksi, niin kuin halusit.” Sousuke kuuli Kanamen äänestä orastavan vihan ja hämmästyi kovasti että tämä kykeni hallitsemaan itseään noin hyvin. Samalla mies tunsi syyllisyyden piston. Kaname oli nähnyt varmasti todella paljon vaivaa tämän kaiken eteen eikä Sousuke edes huomannut sitä. Sousuke katseli Kanamea, jonka kasvot olivat onneksi sulaneet suloiseen hymyyn. Tytön kasvot olivat hauraat ja kauniit, kuin enkeleiden veistämät. Silmät olivat suklaan ruskeat ja näyttivät herkiltä mutta sykkivät silti voimaa ja elämän iloa. Tuo hymy taas… Sousuke nielaisi vaivalloisesti ja hänen hengityksen alkoi kiivastua tasaiseen tahtiin vaikkei tämä itse huomannutkaan sitä. Tuo hymy sai jonkin lämpenemään Sousuken sisällä.

“No, niin. Ala syödä jo ennen kuin kokkeli jäähtyy”, Kaname mutisi ja loittoni näkyvistä. Askelten äänet kantautuivat Sousuken korviin ja tämä pystyi niistä päättelemään ettei Kaname ollut astellut keittiötä kauemmas. Mies alkoi lappamaan ruokaa suuhunsa huimalla vauhdilla ajatukset nopeasti päässä viilettäen. Hän ei edelleenkään ymmärtänyt miksi Kaname oli nähnyt sen kaiken vaivan. Nähnyt sen hänen vuokseen. Mies hymähti hiljaa. Hän ei ollut vieläkään perillä siitä mitä Kaname Chidori ajatteli hänestä. Tai mitä Sousuke itse ajatteli Kanamesta. Kaname oli aluksi tuntunut inhoavan Sousukea, mutta ajan myötä heistä oli tullut jotain ystävien tapaista siitäkin huolimatta että Kaname joskus raivostui täysin Sousukelle ja oli valmis mottaamaan miestä kuonoon ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia. Sousuke taas piti Kaname Chidorista, eikä olisi milloinkaan halunnut tai edes kyennyt satuttamaan tyttöä. Hänen mielestään Kaname oli hyvin mukava ja jopa kilttikin, aina kun sille päälle sattui. Lisäksi tytön tarmokkuus, urheus ja sinnikkyys olivat jotain aivan uskomatonta. Monestakaan tytöstä tai edes pojista tai miehistä ei löytynyt sellaista tahdonlujuutta ja rohkeutta kuin Kanamelta. Mies hörppäsi appelsiinimehua juoden sen yhdellä kulauksella alas. Sen jälkeen mies siirtyi kakun kimppuun.

Syötyään mies asteli keittiöön ja huomasi Kanamen nojailevan keittiön pöytään käsiensä varassa. Tyttö näytti rennolta ja huolettomalta, mutta katse oli selvästi mietteliäs. “Neiti Chidori”, Sousuke tokaisi ja neito hätkähti niin että kaatoi vesilasin joka oli ollut pöydällä hänen edessään.
“Sagara!” tämä kivahti pongahtaen pystyyn. “Kyllä sinä osaatkin olla tolvana! Etkö nähnyt, että minä - “ “Kiitos, Chidori”, Sousuke sanoi keskeyttäen tytön.
“Älä keskeytä! Minä - siis mitä?” Kaname räpäytti silmiään hämillään ja katseli Sousukea kysyvästi pää kallellaan. “Anteeksi…” tyttö sopersi ja laski katseensa maahan. “Mitä sinä sanoit?” “Kiitos, Chidori”, Sousuke toisti ja kosketti tytön käsivartta. “Mitä hemmettiä sinä selität?” Kaname yritti kysyä tiukkaan sävyyn, mutta sanat jäivät pelkiksi kuiskauksiksi. “Näit varmasti paljon vaivaa, kiitos Chidori. Vaikka en edelleen ymmärräkään miksi teit kaiken tämän.” Viimein Kaname kohotti katseensa ja Sousuke oli huomaavinaan kyynelten kimaltelevan noissa puhtoisen kauniissa silmissä… “Minä vain ajattelin…” Kaname aloitti sanojaan punniten. “Sinä… Sinusta on tullut tärkeä minulle, Sousuke”, Kaname kuiskasi ja hento puna kohosi tytön poskille mutta tämä ei irrottanut katsettaan Sousuken harmaista silmistä. “Halusin yllättää sinut näin syntymäpäivänäsi.” Sen jälkeen Kaname käänsi selkänsä Sousukelle niin vauhdikkaasti hiukset hulmuten ja juoksi eteiseen. “Chidori, odota!” Sousuke älähti ja juoksi tämän perään pysäyttäen tämän ja kääntäen Kanamen katsomaan itseään. “Minun täytyy muistuttaa sinua yhdestä asiasta”, mies sanoi vakaasti tarkkaillen Kanamea katseellaan. “Eihän minulle ole syntymäpäivää.” Kaname näytti aluksi hämmentyneeltä mutta antoi sitten huuliensa kaartua säteilevään hymyyn, joka sai Sousuken mahan muljahtamaan. Miksi..?
“Kaikilla on syntymäpäivä Sousuke. Ajattelin että sinun voisi olla tänään”, tyttö sanoi reippaasti avaten oven ja kadoten sitten rappukäytävään jättäen Sousuken tuijottamaan hölmistyneenä tytön loittonevaa hahmoa. Pian kuitenkin hymynpoikanen hiipi myös Sousuken kasvoille kun tämä sulki oven. Mies naurahti ja asteli keittiön ikkunan luo kohdistaen katseensa sateenkaaren loihtien mielessään kuvan Kanamesta. Tyttö nauroi iloisesti hymyillen Sousukelle. Ja hän heijastui kaikissa sateenkaaren väreissä.

Title: Kiss the girl
Author: Nenzie
Aihe: Kingdom hearts
Beta: ei ole
Rating: G
Pairing: Roxas/Naminé
Genre: Fluffy, Songfick
A/N: Ensimmäinen song fick, joten voi olla tosi epämääräinen, mutta... :''D kommenttia silti xD

Teaser: Unen seuraavassa osiossa hän oli valoisassa huoneessa. Hän näki edessään tytön, jonka kasvot olivat hauraat ja kauniit, kuin enkeleiden veistämät. Tytöt, jonka hiukset olivat platinan vaaleat ja ne hohtivat auringon paisteessa ja hulmusivat tuulessa. Tytön silmät olivat puhtaan siniset, täynnä lämpöä ja ymmärrystä.
Roxas avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta tyttö painoi oman sormensa hellästi pojan huulille kuiskaten: "Minun nimeni on Naminé."

Poika huokaisi, tälläkertaa raskaasti. Hän oli nähnyt usein unia tästä tytöstä, Naminésta. Eikä hän saanut tätä mielestään, vaikka kuinka yritti. Pian poika tajusi ettei hän edes halunnut saada tyttöä mielestään.


Kiss the girl

Aurinko lämmitti Roxasta, ruoho kutitteli hellästi tämän käsivarsia ja lempeä tuulenvire hyväili hennosti pojan kasvoja kun tämä lojui leppoisasti niityllä sinä kauniina elokuun ensimmäisenä päivänä. Poika hymyili itsekseen. Hän oli makoillut kokopäivän haaveilemassa... Roxas naurahti hennosti, mutta pieni haikeus iski häneen ja pieni huokaus pääsi pojan huulilta. Noin muutama kuukausi sitten hän oli nähnyt unia. Kauniita unia, jossai heijastuivat herkimmät haaveet ja suurimmat toiveet.

Unessa, Roxas kamppaili pimeyttä vastaan. Hän tunsi kuinka hämärä kietoutui hänen kehonsa ympäri, kuinka se esti poikaa irrottautumasta siitä... kuinka poika oli jo vajoamaisillaan pimeyteen, kunnes; siro käsivarsi kurotti häntä kohti ja poika tarttui siihen.
Unen seuraavassa osiossa hän oli valoisassa huoneessa. Hän näki edessään tytön, jonka kasvot olivat hauraat ja kauniit, kuin enkeleiden veistämät. Tytöt, jonka hiukset olivat platinan vaaleat ja ne hohtivat auringon paisteessa ja hulmusivat tuulessa. Tytön silmät olivat puhtaan siniset täynnä lämpöä ja ymmärrystä.
Roxas avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta tyttö painoi oman sormensa hellästi pojan huulille kuiskaten: "Minun nimeni on Naminé."

Poika huokaisi, tälläkertaa raskaasti. Hän oli nähnyt usein unia tästä tytöstä, Naminésta. Eikä hän saanut tätä mielestään, vaikka kuinka yritti. Pian poika tajusi ettei hän edes halunnut saada tyttöä mielestään. Hän nousi istumaan kohottaen katseensa taivaalle. Omituista... hän jahtasi unelmaa, jota ei välttämättä voisi edes tavoittaa. Roxas ei tiennyt mitään tästä tytöstä, hän ei edes tiennyt oliko tätä edes olemassa. Ainoa asia, jonka Roxas tiesi varmaksi oli että Naminé oli hänen unelmistaan kaunein.

Sitten yhtäkkiä tapahtui jotain odottamatonta; Roxas laski katsettaan alas päin ja huomasi tien toisella puolella jotakin...

There you see her
Sitting there across the way
She don't got alot to say
But there's something about her
And you don't know why
But you're dying to try
You wanna kiss girl.

"Naminé?!" Roxas huudahti ja huomasi tytön kääntävän katseensa häneen. Naminé räpäytti kristallin
sinisiä aluksi hämillään ja tämän ilme oli selvästi kysyvä. Roxas katseli tyttöä ja huomasi kuinka tämän katse porautui suoraan hänen silmiinsä; hänen sisimpäänsä.
Tum. Roxas nielaisi vaivalloisesti ja tunsi kuinka hänen hengityksensä kiivastui tasaiseen tahtiin. Kuinka tyttö teki sen?
Tuntui kuin aika olisi hidastunut, kuin he olisivat tuijottaneet toisiaan pienen ikuisuuden verran, kunnes tyttö kallisti päätään ja tämän huulet kaartuivat hellään hymyyn, jolloin Roxas olisi voinut vaikka vannoa että hänen sydämensä alkoi heitellä voltteja. Naminé oli juuri tunnistanut hänet! Tyttö hymyili yhä viittoi Roxasia luokseen, jonka jälkeen katosi juosten metsikköön.
"Naminé, odota!" Roxas huusi eikä tiennyt miksi, mutta säntäsi tytön perään.

Yes, you want her
Look at her, you know you do
It's possible she wants you too
There's one way to ask her
It don't take a word, not a single word
Go on and kiss the girl (kiss the girl)

"Naminé", poika huohotti ja tarttui tytön käteen saatuaan tämän viimein kiinni. "Hei... Roxas", tyttö sanoi ja naurahti heleästi saaden Roxasin hengen jälleen salpautumaan. Tytön käsi tuntui niin pehmeältä ja lämpimältä hänen omassaan... Naminé astui askelen lähemmäs, muttei irrottanut otettaan pojan kädestä samalla kun tarkkaili poikaa suurilla sinisillä silmillään. Tytön katse löysi hetkeksi pojan huulille, mutta sitten Naminé katsoi poikaa suoraan silmiin sanomatta sanaakaan. 'Haluaako hän että suutelen häntä..?' Roxas ihmetteli ja laski katseensa harkitusti Naminén huulille. Eikä voinut olla miettimältä kuinka hyvältä tuntuisi suudella Naminéa...
Poika hätkähti omia ajatuksiaan ja ravisteli päätään rajusti punastuen.

Shalalalala
My oh my
Looks like the boy's too shy
Ain't gonna kiss the girl
Shalalalala
Ain't that sad
It's such a shame
Too bad, you're gonna miss the girl
Go on and kiss the girl (kiss the girl)

"Haluan näyttää sinulle jotain", tyttö sanoi äkkiä ja alkoi johdattamaan Roxasia metsikön lävitse. "Minne sinä viet minut?" poika kysyi, mutta ei saanut vastausta. Roxasin järki sanoi ettei hänen pitäisi jatkaa matkaa, mutta hänen tunteensa vaativat häntä seuraamaan Naminéa.
"Mitä sinä olet oikein tehnyt minulle?" poika kysyi hiljaisella äänellä, joka oli hädintuskin kuiskausta kuuluvampi, jolloin tyttö pysähtyi. Tyttö kurkotti puun oksalle ja veti sen syrjään, eikä Roxas voinut muuta kuin haukkoa henkeään; Sininen meri kimalteli auringonlaskiessa vuorien taa värjäten taivaan punaisella ja oranssin sävyllään. Poika katseli ympärilleen ihastuneena. "Kaunista, eikö?" tyttö kysyi reippaasti ja juoksi sitten nauraen kanootille. "Tule Roxas!" tyttö hihkaisi ja hyppäsi kanootin kyytiin. Roxas jäi hetkeksi seisomaan paikoilleen hölmistyneenä, mutta kohautti sitten olkiaan nauraen ja liittyi Naminén seuraan. "Nyt sitten mentiin!" poika nauroi ja virnisti Naminélle ilkikurisesti samalla kun työnsi kanootin matkaan.

Nows your moment
Floating in a blue lagoon
Boy, you better do it soon
The time will be better
She don't say a word
And she wont say a word
Until you kiss the girl (kiss the girl)

Roxas katseli hymyillen Naminéa, joka kosketti sillä hetkellä vettä sormellaan. Heillä oli ollut todella hauskaa katsellessa delfiinejä. Vaikka Naminé ei puhunutkaan paljoa ei Roxas voinut olla ihastumatta tähän hetki hetkeltä enemmän ja enemmän...
Naminé käännähti katsomaan Roxasia ja hipaisi pojan poskea märällä sormellaan ja hymyili sitten hivenen ilkikurisesti, ja... kuvittelikö Roxas vain... hiukan viekoittelevasti?

Shalalalala
My oh my
Looks like the boy's too shy
Ain't gonna kiss the girl
Shalalalala
Ain't that sad
It's such a shame
Too bad, you're gonna miss the girl

"Katso, Roxas!" Naminé hihkaisi iloisesti ja nousi seisomaan. "Valaita!"
"Niinpä näkyy, mutta ole varovainen, ettet - " ja ennenkuin Roxas ehti lopettaa lausettaan, kuuli poika kiljahduksen ja loiskauksen ja Naminé oli poissa. "Naminé!" Roxas älähti ja hyppäsi veteen.
Ei kestänyt kauaakaan kun poika nousi pintaan henkeä haukkoen vaaleahiuksinen tyttö käsivarsillaan.
"Sainpas sinut", poika kuiskasi ja silitteli varovasti Naminén märkiä hiuksia.
"Nyt oler turvassa." Roxas kumartui lähemmäs Naminéa hengityksen huurutessa hivenen viilenevässä ilmassa...

Shalalalala
Don't be scared
You better be prepared
Go on and kiss the girl
Shalalalala
Don't stop now
Don't try to hide it how
You wanna kiss the girl
Go on and kiss the girl
(kiss the girl)
(oh, ohnoo..)
(kiss the girl, kiss the girl)
Lalalala, Lalalala
Go on and kiss the girl
Lalalala, Lalalala
Go on and kiss the girl

"Kiitos, Roxas", Naminé kiitti ujosti noustessa Roxasin avustuksella takaisin kanoottiin. "Ei tarvitse kiitellä", Roxas mutisi punastuen pienesti samalla kun piteli tyttöä sylissään. Tyttö huokaisi hiljaa samalla kun painoi varoen päänsä Roxasin kylkeä vasten. Roxas käänsi katseensa merelle; Pian veden pintaan oli ilmestynyt jo viisi valasta lisää ja ne kaikki suhauttelivat vettä ilmaan ja päästivät ilmoille kaunista ääntelyään. Naminé katseli valaita onnellisena ja antoi tuulen sekoittaa hiuksensa.
"Tiedätkö... Sanotaan, että erään uskomuksen mukaan valas tuo hyvää onnea rakkaudessa", Naminé kuiskasi pojalle hiljaa eikä Roxas ollut vieläkään suoristautunut ja Naminé kohotti hiukan päätään ja tämän huulet olivat vain muutaman sentin päässä Roxasin huulista... Siltikin poika epäröi...

My oh myyyyy
Looks like the boy's too shy
Ain't gonna kiss the girl
Shalalalala
Ain't that sad
It's such a shame
Too bad, you're gonna miss the girl

"Naminé..." Roxas aloitti hivenen käheällä äänellä ja oli kuulevinaan tytön sydämen sykkeet. Ne kiihtyivät samaa tahtia kuin hänen omansa...

Lalalala, Lalalala
(Go on and kiss the girl)
Go on and kiss that girl!
Lalalala, Lalalala
(Go on and kiss the girl)
Go on and kiss the girl
Kiss the girl
(Kiss the girl)

"Roxas..." Naminé aloitti, mutta poika keskeytti tytön painaen huulensa hellästi tytön huulille.
"Minä rakastan sinua."

Go on and kiss the girl.

Title: Se on ohi
Author: Nenzie
Aihe: Harry Potter
Beta: ei ole
Disclaimer: Hahmot tai paikat ovat Rowlingin
Rating: Nc - 17
Pairing: Severus/Hermione, sekä Hermione/Krum ja Hermione/Ron
Genre: Romance, drama
A/N: Ensimmäinen fictionini tällä parituksella o.O Kommentit tervetulleita^^ Perustuu neljännen kirjan aikaan... Laitan lukuja myöhemmin...
Teaser:
Kalkaros avasi työhuoneensa oven ja työnsi Hermionen sisään. Tyttö älähti hämillään, muttei sanonut sanaakaan. Mies ja tyttö tuijottivat toisiaan aluksi hiljaisina, kunnes Kalkaros lopulta rikkoi hiljaisuuden: "Sinähän tiedät miksi olen kutsunut sinut tänne, neiti Granger."
"Tiedän", Hermione sanoi vakavana tuijottaen suoraan miehen mustiin silmiin. "Teidän ei pitäisi liikkua niin myöhään, ties vaikka voisi käydä - " Kalkaros aloitti, mutta Hermione keskeytti tämän painamalla huulensa vaativasti miehen huulia vasten. "Huonosti", mies lopetti karheasti kuiskaten.


1.Luku : Jotain pehmeää

Se elokuun päivä oli synkkä ja pimeä. Satoi kaatamalla ja sisätiloissakin tuntui koleammaltakin tavallisesti.
Hermione, Ron ja Harry istuskelivat vaitonaisina oleskeluhuoneen punaisilla tuoleilla ja kuuntelivat takkatulen rätinää ja katselivat liekkien leikkiä hiljakseen. Kaikki olivat keskittyneet omiin touhuihinsa. Ron pelasti pöydän äärellä räjähtävää näpäystä, Harry luki syntymäpäivälahjaksi saamaansa kirjaa huispauksesta ja Hermione oli keskittynyt tekemään muistiinpanoja. 'Mitä saadaa kun jouluruusu sekoitetaan - '
PAM!
"Ron! Onko sinun pakko pelata juuri siinä?" Hermione tivahti närkästyneenä punatukkaiselle pojalle, joko katsahti Hermioneen typertyneenä.
"Ja minä kun ihan luulin että tämä on yhteistä aluetta..." poika mutisi ja loi uhmakkaan katseen tyttöön. "Näet ihan hyvin, että minulla on tekemistä! Taivaan vallat, Ron, etkö sinä voisi pelata vaikka poikien makuuhuoneessa?" "Onko sinun aina pakko komennella - "
"Lopettakaa heti alkuunsa", Harry huokaisi raskaasti ja kohotti katseensa kirjasta. "Mutta kun Hermione kuvittelee taas voivansa määräillä kaikkia muita - "
"Enhän! Minä vain ystävällisesti kysyin jos voisit pelata muualla - " "Voisit sinäkin lukea muualla. Tai tehdä muistiinpanoja mitä ikinä nyt sitten teetkään. Mitä sinä muuten teet?" Ron kysyi kerätessään kortteja kasaan. Hermione heilautti kiharaisia hiuksiaan ja vastasi katse paperissa: "Muistiinpanoja liemituntia varten." Ron voihkaisi turhautuneena. "Onko meillä tänään Kalkaroksen tunnitkin?"
"Tuplaliemet", Harry vastasi vilkaistuaan lukujärjestystä saaden Ronin vaikeroimaan ja hautaamaan kädet kasvoihinsa.

Välitunnin puoleen väliin mennessä Hermione oli onnistunut viimeistelemään muistiinpanonsa tyydyttävään kuntoon. Tyttö huokaisi hiljaa ja hipaisi yhtä hiussuortuvistaan. Hän oli lopulta saanut tahtonsa läpi ja pojat olivat siirtyneen makuuhuoneeseen. Hermione katseli ympärilleen ja katseli laukkuaan, mutta nappasi sitten muistiinpanonsa takaisin ja mietti mitä voisi vielä tehdä. Jospa hän tekisi vielä vapaaehtoisen tutkielma numerologiasta... Tai liemistä Kalkaroksen tunneille. Tyttö kosketti sulkakynällä varoen alahuultaan lievä puna poskillaan. Viime aikoina hän oli ajatellut paljon professori Kalkarosta. Miksi..?
Hermione pudisteli päätään ja antoi ruskeiden silmiensä katseen kulkea pergamentissa.Tyttö voisi nyt ihan hyvin tarkistaa muistiinpanot virheiden varalta. Ei hän ehtisi tehdä ainetta huolella loppuun asti kun aikaa oli niin vähän. Ja Hermione tiesi, että Kalkaros jos kuka osasi olla hyvin vaativa asian kuin asian suhteen.

"Harry! Ron!" Hermione huudahti ja kiipesi portaita pitkin poikien makuuhuoneen ovelle jyskyttäen sitä vaativasti. "Alkakaa tulla jo, me myöhästymme!" tytön ääni oli jo selvästi hätääntynyt sekä hiukan kärsivä. Yhä levottomammaksi tyttö muuttui kun ovi ei avautunut...
Hetken kuluttua Ron avasi oven selvästi pöllämystyneen oloisena. "Mitä nyt?"
"Meidän pitää mennä tunnille, nyt heti!" tyttö parahti ja lähti juoksemaan portaita alas Ron sekä Harry perässään.

Tyrmille saavuttuaan Hermione voihkaisi kuuluvasti: "Voi ei, me todellakin myöhästyimme!" Hermionen hartiat lysähtivät lannistuksesta. Rohkelikko menettäisi takuulla pisteitä ja Kalkaros olisi hyvin pettynyt häneen, siis heihin. "Jäädään pois tunnilta ja ollaan olevinamme kipeitä", Ron ehdotti toiveikkaasti, mutta Hermione katsoi poikaa kärkkäästi. "No, en minä ainakaan halua mennä liemitunnille", Ron protestoi vältellen tytön terävää katsetta. "Muttä minä haluan ", Hermione tiuskaisi ja Ron katsoi häntä yllättyneenä. Kiusallinen hiljaisuus laskeutui kolmen nuoren ylle, eikä kukaan sanonut sanaakaan. Harry katseli tietoisesti muualle kun Hermione ja Ron tuijottivat toisiaan silmät salamoiden. "Mitä jos menisimme liemitunnille?" Harry ehdotti viimein ha yskäisi sanojensa päätteeksi, mutta kumpikaan hänen ystävistään ei tuntunut huomaavan hänen sanojaan. "Sinä olet turhan innostunut... menemään liemitunneille", Ron sanoi matalla äänellä, muttei irrottanut katsettaan tytöstä. "Älä viitsi. En vain halua olla poissa liemitun... siis tunneilta yleensäkään", Hermione tokaisi ja katsahti Ronia epävarmasti ja pelkäsi pojan näkevän hänen lävitseen. "Selvä, mennään sitten", Ron suostui vastahakoisesti ja avasi luokan oven.

Kun kolmikko astui sisään, huomasi Hermione kuinka muut katsoivat heitä hämillään ja joidenkin Luihuisten (etenkin Dracon) kasvoilla pilkehti vahingon iloinen virnistys, mutta tyttö ei jaksanut välittää siitä. Vain yksi asia oli onnistunut kiinnittämään hänen huomionsa. Hän tunsi Kalkaroksen mustien silmien katseen itsessään ja kylmät väreet kiirivät työn selkää pitkin, muttei se takia että hän pelkäsi seurauksia myöhästymisestä.
Tämä oli... jotain muuta.
"Jaahas", professori sanoi pehmoisesti irrottamatta katsettaan Hermionesta. "Herrat Weasley ja Potter, sekä neiti Granger saapuvat myöhässä. Kuvitteletteko te kenties olevanne parempia kuin muut - jotenkin - ah - etuoikeutettuja jotta voitte saapua tunnille niinkuin lystäätte?" Kalkaros kysyi jäätävällä äänellä luoden vuoronperään hyisen katseen kaikkiin kolmeen. "Se taitaakin sitten olla taas kaksikymmentä pistettä pois Rohkelikolta. Jokaisen teidän kohdalta, no niin istukaapa paikoillenne."
"Kalkaros on niin... niin..." Ron kuiskasi ärtyneenä, muttei saanut sanottua sanottavaansa loppuun sen verran kiukkuinen poika oli. Harry nyökytteli vieressä, mutta Hermione ei viitsinyt sanoa asiaan juuta eikä jaata. Ymmärrettäväähän se oli että pisteitä otettiin jos rikottiin sääntöjä tai myöhästyttiin tunneilta. Harry ja Ron mustamaalasivat Kalkarosta kokoajan, mutta siitä huolimatta Hermione ei saanut miehestä pahaa. Olihan tämä tietysti tiukka ja joskus hiukan ilkeäkin, mutta... Hermione istuutui ja antoi katseensa vaeltaa Kalkarokseen. Hermione nojasi pöytään kätensä varassa ja kuunteli vain puolella korvaa kun Kalkaros selitti luokalle ohjeita seuraavaa tehtävää varten. Hermione huomasi kuinka miehen katse kiersi luokkaa ympäri kunnes pysähtyi epäröimättä häneen. Hermione kohotti katseensa suoraan Kalkaroksen silmiin. Mies saattoi olla viileä, kaukainen jopa tavoittamaton.
Jotain pehmeää tämän silmissä kuitenkin oli.

A/N: kommentteja, kiitos